Monday, January 30, 2006

Ei kuolema vaan suomalaisuus

Pappa kuoli.

Isi kertoi sen puhelimessa. Ilmoitusta saatteli huokaus jota voisi kuvailla helpottuneeksi. Parempi näin, hän sanoi. Pappa oli nukkunut rauhallisesti pois. Juuri silloin ketään ei sattunut olemaan sairaalassa paikalla. En ole varma teeskentelinkö hiljaisuuden. "Aha", sanoin vihdoin. Ei kyyneliä; suruni olin surrut jo joulukuussa pitäessäni pappaa kädestä ja kostuttaessani pyyhkeellä hänen suutaan joka olisi muuten kuivunut.

Olin jättänyt hyvästit, minun hyvästini, kun lähdin viimeistä kertaa sairaalasta. Jätin jo varmuuden vuoksi hiljaiset hyvästini kesällä mökillä kun pappa yllättäen, ennen kuin vilkutti hei-hei, lausahti ettei sydämensä ole enää kunnossa.

Silti se sattuu ja viiltää syvältä. Ei kuolema vaan suomalaisuus. Huomattava osa ystävistäni tiesi isoisäni tilasta. Näiden muutaman viikon aikana kukaan ei ole kysynyt hänen vointiaan. Kaksi on ilmaissut osanottonsa.

Sitä tuntee olevansa yksin; samassa harmaudessa kieppumassa valon ja varjon välillä kuin pappa joka hiljaa lipui vaan ei tiennyt milloin on lähdön aika. Että jos lähtisin se ei tarkoittaisi mitään, eikä toisi sanoja kenenkään huulille. Ja että kaikki me olemme yksin.

"We're baking the cake to show him that we love him."
"Otherwise he won't know we love him?"
"That's right."
-- The Hours

Tuesday, January 10, 2006

Toisenlainen uusivuosi

Meikäläisen uudenvuoden suunnitelmiin kuuluu elimellisesti niiden tekeminen aina liian myöhään, jos ollenkaan. Ei sillä, että kaiken tarvitsisi olla suunniteltua, mutta uudenvuodenaatto on niitä harvoja tapauksia, jolloin ei-minkään tekeminen saattaa selittämättömistä syistä tuntua hoopolta.

Tänä vuonna homma tosin sattui toimimaan erinomaisesti. Kun sain tietää talon tuolloin olevan muuten tyhjillään, lähetin ex tempore ircitse otokselle kavereita kutsun kylään katsomaan b-luokan elokuvia ja syömään; ei niinkään juomaan tai pällistelemään taivaalle singottuja kemikaaleja. Ajattelin saavani pari kolme seuralaista, mutta lopulta täällä olikin ahdasta.

Keskiyön koittaessa olimme valmiina säihketikuin, vesilasein — ja multivitamiiniporetabletein. Vuodenvaihteen hetkellä sytytettiin sädetikut ja tabletit upotettiin veteen: shampanja oli valmista! Tästä saattaa tulla uusi pieni traditio...

Traditiot kuljettavat arvoja ja maailmankuvaa vuodesta toiseen, sukupolvelta seuraavalle, välillä kulttuurien välilläkin. Perinteet saattavat muuttua, mutta muutokset ovat hitaita, johtuen muun muassa traditioiden levinneisyydestä ja normatiivisuudesta sekä kulttuurin kiinteästä suhteesta niihin.

Traditiosta irtautuminen — tai uuden sellaisen omaksuminen — on usein väistämättä sosiaalinen teko. Saamme itse valita ja poimia meille mieluisat ja mielekkäiksi koetut perinteet. Toisaalta nämä valinnat saattavat vahingoittaa joitain sosiaalisia sidoksiamme ja toisaalta vahvistaa toisia. Perinteet ovat meille keino määrittää paikkamme yhteisössä niin itsellemme kuin muillekin: tapa kuulua joukkoon, ilmaista arvomaailmaa. Perinteet ovat tapa elää sellaista elämää, jollaisen koemme mielekkääksi, yhdessä.

Wednesday, January 04, 2006

Miten tulisi äänestää?

Jokaisella meistä on yksi ääni - ihmisen kokoinen ääni. Vaan minkä arvoinen ja kokoinen on yksi ääni?

Olen pitkään koettanut selvittää itselleni, miten äänestämiseen tulisi suhtautua. Tuleeko ottaa huomioon epätoivoa lietsovat kyselytulokset, kuten useimmat tuntuvat tekevän, vai voiko niistä olla välittämättä? Tuleeko taktikoida oletettujen todennäköisyyksien ja mahdollisuuksien virran mukaan?

Se, että vaaliäänillä taktikoidaan, epäilemättä vääristää demokratian perusideaa. Vaaleissa ei silloin enää ole kyse siitä, ketä enemmistö pitää parhaana; on vain kyse siitä, kuka voittaa. Kyselytuloksille antautuminen puolestaan on antautumista median liekaan. Nämä ovat minusta monikertaisesti pahempia painajaisia kuin kansan tahdon toteutuminen vastoin omaa tahtoani.

Olen tullut tulokseen, että tulee äänestää sitä ehdokasta, jonka itse valitsisi. Kyse ei ole siitä, kenet valitsisi ensimmäisellä kierroksella jatkoon. Kyse on siitä, kuka ehdokkaista on omasta mielestä paras. Äänestämällä tämän periaatteen mukaisesti, tai sitä vastaan, ihminen määrittelee oman demokraattisuutensa; sanansa suuruden ja voiman.

Eikä ole kyse siitä että nämä olisivat vain yhdet vaalit. Toisiaan seuraavat vaalit muodostavat jatkumon, jossa puolueiden ja puolueiden ehdokkaiden kannatus eivät ole aiemmista ja tulevista vaaleista täysin irrallaan. Jokainen ääni omille valinnoille arvoiksi, vaihtoehdoiksi ja päämääriksi perustuu jo tehtyyn työhön mutta rakentaa myös tulevaisuuden poliittista kenttää.

Oman ehdokkaan heikko gallup-menestys voi näyttää surulliselta. Oman ehdokkaan voitto saattaa vaikuttaa täysin mahdottomalta, jopa absurdilta. Huomiona epäröijälle: kannatus ei nouse kuin äänestämällä. Kuten Tarja Cronberg erinomaisesti asian ilmaisi - eikä tätä enää paremmin voisikaan sanoa - on meidän kaikkien vastuulla, että paras pärjää.

Monday, January 02, 2006

Picasso

"Tänään koin jotain, minkä toivon ymmärtäväni muutaman päivän kuluessa", sanoin itselleni päästyäni ulos Málagan Picasso-museosta.

Kuvataiteessa puhutaan usein kuvattavan kohteen tai asian olemukseen kurkottamisesta. Taidediskurssilla on taipumus lähteä korkeaankin liitoon. Samanaikaisesti yksittäisistä, merkittävinä pidetyistä taiteilijoista tavataan puhua elämänkerrallisesti - jätetään kertomatta se, mikä tekikään taiteilijasta ja hänen töistään merkittäviä.

Muodoillaan Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Picasso kurkotti kuvan tuolle puolen, jähmettyneen hetken taakse. Picasson muodot eivät ole valokuvanomaisia, salamamaisia väläyksiä itse kohteesta, naisen asennosta, hedelmäkulhosta. Ei, sen sijaan muodot, asetelmat ja vuorovaikutukset kieppuvat kohteen idean ympärillä. Makaavassa naisessa fuusioituu tuhat naista ja tuhat makuuasentoa. Maalauksessa lukemattomat palat ovat toisiinsa sulautuvia hetkien sirpaleita, jotka toisikseen muuttuneina avaavat panoraaman, öljyn ja kankaan alle, ihon alle ja sisään, ideaan.

Picasso mutiloi kohteensa viivoiksi ja kaariksi - ja silti mielemme hahmottavat jotain, mikä elimellisesti kuuluu alkuperäiselle kohteelle. Saatamme selittämättömän vahvasti tuntea kokevamme enemmän kuin mistä tietoisesti saamme kiinni.