Picasso

"Tänään koin jotain, minkä toivon ymmärtäväni muutaman päivän kuluessa", sanoin itselleni päästyäni ulos Málagan Picasso-museosta.

Kuvataiteessa puhutaan usein kuvattavan kohteen tai asian olemukseen kurkottamisesta. Taidediskurssilla on taipumus lähteä korkeaankin liitoon. Samanaikaisesti yksittäisistä, merkittävinä pidetyistä taiteilijoista tavataan puhua elämänkerrallisesti - jätetään kertomatta se, mikä tekikään taiteilijasta ja hänen töistään merkittäviä.

Muodoillaan Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Picasso kurkotti kuvan tuolle puolen, jähmettyneen hetken taakse. Picasson muodot eivät ole valokuvanomaisia, salamamaisia väläyksiä itse kohteesta, naisen asennosta, hedelmäkulhosta. Ei, sen sijaan muodot, asetelmat ja vuorovaikutukset kieppuvat kohteen idean ympärillä. Makaavassa naisessa fuusioituu tuhat naista ja tuhat makuuasentoa. Maalauksessa lukemattomat palat ovat toisiinsa sulautuvia hetkien sirpaleita, jotka toisikseen muuttuneina avaavat panoraaman, öljyn ja kankaan alle, ihon alle ja sisään, ideaan.

Picasso mutiloi kohteensa viivoiksi ja kaariksi - ja silti mielemme hahmottavat jotain, mikä elimellisesti kuuluu alkuperäiselle kohteelle. Saatamme selittämättömän vahvasti tuntea kokevamme enemmän kuin mistä tietoisesti saamme kiinni.